HUOM! Tiedotteen sisältö perustuu maa- ja metsätalousministeriön aineistoon ja on saatu 9.2.2006.

Taustaa
Lintujen influenssavirukset tyypitetään pintaproteiiniensa (H1 - H16 ja N1 - N9) perusteella yli sataan virustyyppiin, joista ylivoimaisesti suurin osa on ns. matalapatogeenisia eli heikon taudinaiheutuskyvyn omaavia viruksia. Matalapatogeeniset virukset ovat linnuilla joko kokonaan tai lähes kokonaan oireettomia. Matalapatogeenisiä lintuinfluenssaviruksen alatyyppejä (low pathogenic avian influenza, LPAI) voi kiertää oireettomana tartuntana erityisesti vesilintupopulaatiossa. Virusta on tavattu myös Euroopan isoissa siipikarjayksiköissä, ei kuitenkaan Suomessa. Matalapatogeeninen virustyyppi voi tiheässä lintupopulaatiossa eli lähinnä siipikarjayksiköissä muuntua ajan myötä korkeapatogeenisiksi virustyypeiksi.

Korkeapatogeeninen lintuinfluenssa (highly pathogenic avian influenza, HPAI) on erittäin herkästi linnusta toiseen tarttuva virustauti, joka voi aiheuttaa suurta ja äkillistä lintujen kuolleisuutta. Kaikki korkeapatogeeniset lintuinfluenssavirukset eivät kuitenkaan tartu ihmiseen. Ihmisille tartuntoja ovat aiheuttaneet vain eräät H5 - ja H7-tyypin lintuinfluenssavirukset.

Lintujen influenssavirusten kyky tarttua ihmiseen on heikko, vaikka lintujen influenssavirukset ovat myös ihmisillä yleisiä A-tyypin influenssaviruksia. Tarvitaan ilmeisesti hyvin suuri virusmäärä siihen, että ihminen voisi saada oireilevan tartunnan. Lintujen influenssavirusten ei myöskään toistaiseksi ole todettu tarttuvan ihmisestä toiseen, mikä olisi edellytys ns. pandemian eli kulkutaudin syntymiselle.

Eri influenssavirusten luonnollisia isäntäeläimiä ovat lintujen ja ihmisten lisäksi ainakin siat, hevoset ja jotkut merinisäkkäät, kuten valaat ja mursut ja jopa koirat. Koira ei kuitenkaan ole linnuissa esiintyvien influenssaviruksen luonnollinen isäntäeläin, eikä nykytiedon valossa ole erityisen altis saamaan tartuntaa linnuista.

Lintuinfluenssan vastustaminen siipikarjassa

Siipikarjan lintuinfluenssavirustartunta on Kansainväliselle eläintautijärjestölle OIE:lle pakollisesti ilmoitettava tauti, jos se täyttää tietyt korkean patogeenisuusasteen viruksen tunnusmerkit. Lintuinfluenssatartunta on myös EU:n ja Suomen lainsäädännön mukaan pakollisesti ja välittömästi ilmoitettava eläintauti.

Lintuinfluenssan vastustaminen Suomen siipikarjassa perustuu eläintautilakiin ja lakiin helposti leviävistä eläintaudeista sekä lintuinfluenssan ja Newcastlen taudin vastustamiseksi annettuun erityislainsäädäntöön. Lintuinfluenssan esiintymistä siipikarjassa ja luonnonvaraisissa linnuissa kartoitetaan vuosittain. Laboratoriotutkimuksista vastaa Suomessa Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos EELA.

Lintuinfluenssalta suojautuminen

Ihmisille vaarallista lintuinfluenssaa ei ole toistaiseksi Suomessa tai lähialueilla todettu. Jos tautia Suomessa todetaan, siitä tiedotetaan välittömästi.

Muuttolintujen edustamaa riskiä lintuinfluenssan leviämiselle ei voida kuitenkaan täysin sulkea pois. Myös toinen vakava siipikarjan tauti, Newcastlen tauti, voi levitä siipikarjaan luonnonvaraisista linnuista. Siipikarjan ja luonnonvaraisten lintujen väliset kontaktit olisi tämän vuoksi pyrittävä estämään.

Tällä hetkellä ei ole varmaa tietoa siitä, voivatko oireettomilta vaikuttavat, muuttamiskykyiset luonnonvaraiset linnut kantaa korkeapatogeenista lintuinfluenssatartuntaa. Metsästysrajoituksia tai toisaalta tehometsästystä ei ole toistaiseksi lintuinfluenssauhan vuoksi luvassa. On kuitenkin mahdollista, että lintujen metsästystä rajoitetaan alueellisesti, jos luonnonvaraisissa linnuissa todetaan korkeapatogeenista lintuinfluenssaa. Vaikkei lintuinfluenssan leviämisen vaaraa lintujen metsästykseen liittyisikään, olisi käsineiden käyttö kuitenkin suositeltavaa metsästettyjä lintuja puhdistettaessa lähinnä salmonellavaaran vuoksi.


Luonnonvaraisten lintujen joukkokuolemat

Korkeapatogeenisen lintuinfluenssan leviäminen Euroopan Unionin naapurimaihin kuten Venäjälle, Romaniaan, Turkkiin ja Kroatiaan ja näissä maissa havaitut luonnonvaraisten lintujen joukkokuolemat ovat aiheuttaneet runsaasti kyselyjä myös kotimaassa tavattujen kuolleiden luonnonvaraisten lintujen käsittelystä. Läänineläinlääkäreille annettiin syksyllä ohjeita, joiden avulla tilanne voitaisiin arvioida jo paikan päällä riittävästi eikä EELAn diagnostiikkaa tarpeettomasti kuormitettaisi.

On huomattava, että nuoria lintuja kuolee jopa 60 % ensimmäisen elinvuotensa aikana, lähinnä nälkiintymiseen aivan normaalistikin. Myös esim. kaatopaikoilla saattaa näkyä melko runsaastikin kuolleita lintuja.

Normaalista poikkeavaa luonnonvaraisten lintujen kuolleisuutta havaittaessa tulisi ensisijaisesti ottaa yhteyttä paikalliseen kunnaneläinlääkäriin. Kunnaneläinlääkäri arvioi tilanteen vakavuuden läänineläinlääkärin avustuksella.

Luonnossa liikkuvan tulee kiinnittää huomiota erityisesti seuraaviin seikkoihin:
• äkillisesti kuolleiden lintujen määrä, esimerkiksi yli kymmenen lintua alueella, jolla ei normaalisti havaita runsaasti kuolleita lintuja
• asutuksen läheisyys
• kuolleiden lintujen laji. Erityisesti seurattavia ovat seuraavat lintulajit: tudrahanhi, metsähanhi, sinisorsa, harmaasorsa, jouhisorsa, lapasorsa, haapana, tavi, heinätavi, punasotka, tukkasotka, töyhtöhyyppä, suokukko, naurulokki, kalalokki, harmaalokki, joutsenet. Nämä ovat lajeja, joista lintuinfluenssavirusta on eniten löytynyt
• kuolleiden lintujen löytyminen merkittävien muuttoreittien varrelta tai muuttolintujen kokoontumisalueilta

Sairaiden tai itsestään kuolleiden luonnonvaraisten lintujen käsittelyssä tulisi noudattaa varovaisuutta, ei pelkästään lintuinfluenssan, vaan paljon todennäköisemmän uhan, salmonellan, vuoksi. Lintuja tulisi käsitellä mieluiten hanskat kädessä ja jälkikäteen kädet pesten ja desinfioiden. Jollei käsien pesuun ole mahdollisuutta, olisi hyvä pitää mukana käsien desinfiointiainetta (esim. Käsidesi). Parasta olisi haudata yksittäiset itsestään kuolleet linnut käsin koskematta, esim. lapiolla.