På svenska

MKJ:n tiedotteet
28.06.2010 Metsähanhen metsästykseen rajoituksia

14.06.2010 Aseet ja metsästys -paneeli Riihimäen Erämessuilla: Nuorten metsästäjien aseensaanti turvattava

26.05.2010 Eräneuvos Juha K. Kairikko on vuoden 2009 Eräjournalisti

Riista-aiheet muualla mediassa


Riistanhoitopiirien tiedotteet
Hirvenmetsästys alkaa syyskuun viimeisenä lauantaina

Hirvenmetsästys alkaa syyskuun viimeisenä lauantaina

Hirven- ja peuranmetsästys alkaa syyskuun viimeisenä lauantaina 26.9. Metsästykseen arvioidaan osallistuvan yli satatuhatta metsästäjää.

Syksyn hirvenmetsästykseen myönnettiin 51 500 pyyntilupaa, mikä on valtakunnantasolla 6 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Yhdellä pyyntiluvalla saa ampua yhden aikuisen hirven tai kaksi vasaa.

Hirvikolarien määrän puoliintuminen vuodesta 2001 sekä metsävahinkojen merkittävä väheneminen osoittavat, että hirvikantaa on onnistuttu laskemaan. Talvehtivan hirvikannan koko on tasaantunut viime vuosien aikana 80 000–90 000 hirven tuntumaan.

Pyyntilupien painopiste pohjoisessa

Yleisenä suuntauksena on, että hirvikantaa pyritään alentamaan entisestään maan pohjoisosissa. Kolmen pohjoisen riistanhoitopiirin eli Oulun, Kainuun ja Lapin alueille myönnettiin puolet koko Suomen hirvenpyyntiluvista. Muualla maassa tilanne vaihtelee piireittäin. Esimerkiksi Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla ja Etelä-Hämeessä pyyntilupien määrä nousi viime vuodesta neljänneksellä, kun taas Pohjois-Karjalassa lupia vähennettiin lähes neljänneksellä.

Hirvisaaliin arvellaan jäävän nyt myönnetyllä lupamäärällä 2000-luvun vuosien häntäpäähän, noin 58 000–61 000 hirveen. Arvioitu saalis on kuitenkin selvästi suurempi kuin 1990-luvulla keskimäärin.

Hirvenmetsästyksen aloitus vaihtelee

Osa metsästysseuroista ja -seurueista siirtää vapaaehtoisesti hirvenmetsästyksen aloitusta lokakuun puoliväliin, varsinkin Etelä-Suomessa. Myös lämmin syksy vaikuttaa hirvijahdin aloitukseen. Maan pohjoisosissa, jossa ensilumi tulee usein jo lokakuun alkupuolella, hirvijahtiin lähdetään kuitenkin heti aloituspäivänä.

Hirvivaara liikenteessä

Autoilijoiden tulee ottaa huomioon hirvivaara liikenteessä taas näin syksyllä. Hirvien kiima-aika, syksyn pimeys, metsästys ja hirvien siirtyminen talvilaitumille lisäävät merkittävästi hirvikolaririskiä teillä.

Lisätietoja:
erikoissuunnittelija Marko Svensberg, Metsästäjäin Keskusjärjestö, p. (09) 2727 8117, 040 557 3827
tai
riistanhoitopiirit


Hae sivuilta

Hakuohje




Riistanhoitopiirit

Klikkaa itsesi kartasta haluamasi piirin sivulle

Uudenmaan riistanhoitopiiri Varsinais-Suomen riistanhoitopiiri Kymen riistanhoitopiiri Etelä-Hämeen riistanhoitopiiri Satakunnan riistanhoitopiiri pohjois-Hämeen riistanhoitopiiri Etelä-Savon riistanhoitopiiri Keski-Suomen riistanhoitopiiri Pohjanmaan riistanhoitopiiri Ruotsinkielisen Pohjanmaan riistanhoitopiiri Pohjois-savon riistanhoitopiiri Pohjois-Karjalan riistanhoitopiirri Oulun riistanhoitopiiri Kainuun riistanhoitopiiri Lapin riistanhoitopiiri